RASKAUDEN AAKKOSET

Muistatteko vielä, kun siellä 2010 -luvun puolella tehtiin näitä aakkospostauksia paljon? Oli äitiyden aakkosia ja varmaan paljon muita eri teemoja, ja ne sitten kiersivät blogista blogiin. Noh, päätin nyt tehdä tähän raskauteen liittyen vanhan kunnon aakkospostauksen!

© Sonja Siikanen

A – Akupunktio. Kokeilin akupunktiota viimeksi pitkittyneen latenssivaiheen aikana ja olisin halunnut kokeilla sitä myös aktiivisen synnytyksen aikana, mutta valitettavasti se ei sitten ollutkaan enää mahdollista. Ensi kerralla voisin taas kysellä, josko TYKS:issä olisi akupunktiota hallitseva kätilö vapaana!

B – Burana. Sitä on kova ikävä! Olen kärsinyt viime aikoina kovasta päänsärystä ja ikävöin kyllä suuresti Buranaa. Panadol yksinään ei vain ole yhtä tehokas. Mutta onneksi sitten jälkisupistuksiin saa Buranaa ja Panadolia!

C – Covid. Korona on tietty tässä pelottanut jonkun verran, kun siitä on raskauteen liittyen niin vähän tutkittua tietoa, ja asiantuntijoiden mielipiteet muuttuvat koko ajan uuteen suuntaan. Onneksi tässä ollaan tähän asti selvitty ilman tartuntaa, mutta olisi niin meidän tuuria, että juuri ennen synnytystä joku perheenjäsen sairastuu tai altistuu.

D – D-vitamiini on tärkeää muistaa aina, ja erityisesti raskausaikana! Muistan vielä, kuinka pihalla olin 2011 raskaaksi tullessani, enkä tajunnut yhtään, miksi tällaista pitäisi syödä, kun äiti ja iskä ostivat minulle purkin D-vitamiinia.

E – Ehkäisy. Ehkäisyvaihtoehdot ovat mietityttäneet myös paljon raskausaikana. Meillä on suunnitelmana vasektomia heti, kun se vain onnistuu, mutta olen nyt pohtinut, josko pitäisi siihen rinnalle ottaa myös hormonikierukka.

© Sonja Siikanen

F – Ferritiini. Sen kanssa on saanut raskausaikoina taistella! Mutta onneksi se on nyt taas nousussa rautainfuusion jälkeen ja synnytyksen jälkeen aloitan hyväksi todetun Sideralin uudestaan, jotta arvot pysyvät kunnossa.

G – Glykyrritsiini. Nykyään ei enää salmiakkia ja lakritsia suositella lainkaan syötäväksi raskauden aikana tämän glykyrritsiinin takia. Mutta vielä 2011 ja 2013 minulle oikein erityisesti suositeltiin paljon salmiakkia nostamaan alhaisia verenpaineita. Joka raskauden alussa on kyllä tärkeää käydä läpi sen hetken suositukset, sillä niissä voi tulla isoja muutoksia.

H – Hyperemeesi. Tällä kertaa onneksi vältyin siltä ensimmäistä kertaa, mutta kolme kertaa se on jo käyty läpi. Kamalinta tuskaa ikinä.

I – Imetys. Odotan imetystä niin paljon! Minulla ei maito ole ikinä alkanut vielä raskaana nousta, eikä oikeastaan edes tihkua. Vasta sitten kolmisen päivää synnytyksen jälkeen se nousee yhtäkkiä kerralla kunnolla, sitä ennen ei juuri tule mitään. Nyt raskausaikana aion ruveta pian taas päivittäin säännöllisesti rasvaamaan nännejä, jotta imetyksen alku sujuisi kivuttomammin.

J – Jumppapallo. Se on kolmannen kolmanneksen paras kaveri! Tässä on huomattavasti tuolia parempi istua nyt liitoskipujen kanssa, vaikka tämäkään ei kivuton vaihtoehto ole, ja erityisesti supistusten kanssa jumppapallo on niin hyvä. Sitten kun alkaa taas enemmän lopussa supistella, teen vakkarisiirtoni ja vien jumppapallon kylppäriin, jossa istun suihkuttelemassa jumppapallolla. Lämmin vesi ja jumppapallo on superhyvä yhdistelmä! Mutta pitää kyllä varoa, ettei liukastele.

© Sonja Siikanen

K – Kätilö. Tämä on aina tosi jännittävää ja jopa pelottavaa odottaa, että millainen kätilö sattuu sitten synnytyksessä omalle kohdalle! Onneksi suurin osa kätilöistä on aina ollut ihania.

L – Limatulppa. Tämä herättää aina paljon keskustelua! Ensimmäisessä raskaudessa muistan selkeän limatulpan irtoamisen, mutta muissa raskauksissa en muista sellaista huomanneeni. Limatulppahan ei välttämättä enteile yhtään mitään, ja sitä voi muodostua koko ajan lisää.

M – Magnesium. Siitä on tullut minulle uusi tuttavuus! Ennen ei tällaista vaivaa ole ollut, mutta nyt olen alkanut kärsiä kamalista suonenvedoista. Onneksi magnesiumista on löytynyt apua!

N – Napanuora. Mulla ei ole ikinä ollut vauvalla napanuora kietoutunut ympärille, vaikka näitä kauheasti kuulee! Nyt olenkin alkanut miettiä, että mahtaako tämä synnytys sujua, kuten muutkin, vai tuleeko siellä jotain yllätyksiä, esimerkiksi napanuoran takia.

O – Onni. Olen vaan niin onnellinen! Raudanpuutteen tuoma sumu alkaa pikkuhiljaa väistyä ja onnentunteet nousevat uudella tapaa pintaan. En malta odottaa tämän pienen ihmisen tapaamista!

P – Perätila on ollut vähän pelottava teema, mutta tämäkin vauva onneksi onkin jo raivotarjonnassa, joten sitä ei tarvitse enää jännittää! Usein olen kuitenkin etsinyt tietoa perätilasynnytyksistä etukäteen, kun siinä ennen vauvan kääntymistä tulee mietittyä kaikenlaista.

© Sonja Siikanen

Q – Q10 on ainoa sana, jonka keksin! Eli koentsyymi Q10, joka voi olla hyvä apu raskautta yrittäessä. Laitan postauksen loppuun linkin tekemääni postaukseen kaikista mahdollisista keinoista löytää apua raskautumiseen.

R – Raskaushimot. Niitä on ollut ja paljon! Tällä hetkellä mulla ei ekaa kertaa tämän raskauden aikana ole mitään suurta tiettyä himoa. Olo nyt nyt jotenkin paljon tasaisempi.

S – Sokerirasitus. Tässä ja viime raskaudessa en suostunut ollenkaan tekemään sokerirasitusta. Ensimmäisissä raskauksissa sitä yritettiin, mutta en vain saa sitä litkua alas oksentelun takia. Joten kolmannella kertaa ilmoitin, että enää en aio edes yrittää, kun sokeriarvoni ovat aina kuitenkin olleet täydelliset. Minulla on sitten tehty muutama paastoarvon mittaus ja olen itsekseni välillä kotona varmuuden vuoksi mitannut arvoja, ja ne ovat aina erinomaiset.

T – Tukivyö on tässä raskaudessa ollut minulle valtava apu, kumpa olisin löytänyt sen jo aiemmin! Liitoskipuja ei mikään vie pois, mutta tukivyö vähän helpottaa liikkumista. Minulla on liitoskipujen lisäksi vatsassa paljon kipua, kun olen pitkään pystyssä, ja tukivyö vie tämän kokonaan pois. Niin parasta! Minulla on käytössä Lola&Lykke:n tukivyö, jonka sain aiemmin yhteistyön merkeissä.

U – Unettomuus on vaivannut minua aikalailla. Välillä siihen on selkeitä syitä, kuten päänsärky, suonenvedot ja jatkuvat pissalla ravaaminen, mutta välillä sitten taas mitään tekijää ei ole. Ei vaan saa nukuttua. Onneksi pian saa vauvan kanssa toivottavasti nukkua! Vaikka pitääkin yöllä paljon heräillä, jos vauvalla ei ole mitään koliikkia, saadaan kuitenkin kivasti nukuttua niissä väleissä. Viimeksi ainakin saatiin.

V – Verenpaine. Verenpaineita olen nyt joutunut mittailemaan kotona, kun minulla on muita raskausmyrkytyksen oireita ja vähän proteiinia pissassa. Paineet ovat onneksi olleet kuitenkin tosi hyvät!

© Sonja Siikanen

W – Wasabi! Wasabia on ikävä, sillä sitä syön tietty vain sushin kanssa. En malta odottaa, että saan rauhassa alkaa syödä taas sushia! Namnamnam. Viimeksi tilasin synnärille jäätävän annoksen lohinigireitä, saa nähdä maltanko nyt odottaa kotiin, vai pitääkö taas korkata sushit jo sairaalassa.

X – Xylitol on taas ainoa sana, jonka keksin. Hammasterveys on tosi tärkeää raskausaikana! Ja xylitolpastilleja söin hirveästi alkuraskaudessa pahoinvoinnin takia. Nyt mennään ihan hammaspesuilla ja purkalla.

Y – Ylävatsakipua minulla on myös ollut tässä jonkin verran, mutta onneksi se vaikuttaa nyt johtuvan jostain muusta kuin raskausmyrkytyksestä. Tämä on kuitenkin sellainen oire, mitä kannattaa aina tarkkailla!

Z – Zalando. Sieltä ja H&M:ltä olen tällä kertaa löytänyt parhaat äitiysvaatteet! Imetysvaatteitakin olen jo vähän ostanut odottamaan, jotta on heti jotain mukavaa päällepuettavaa synnytyksen jälkeen, eikä tarvitse lähteä shoppailemaan.

Å – Åbo. Nyt menee jo vaikeaksi! Mutta heitin tähän nyt ruotsinkielisen Turun, sillä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa minä taas tulen synnyttämään. Tuntuu kivalta synnyttää tutussa paikassa! Vuonna 2013 jouduin synnyttämään evakkotiloissa.

Ä – Äitiysneuvola on ollut mulle tärkeä. Vaikka kyseessä on jo neljäs lapsi ja mitään uutta ei juurikaan tule vastaan, musta neuvolassa on kiva käydä. On hyvä seurata kaikkia arvoja ja vauvan kasvua, mutta lisäksi siellä on kiva ihan vaan jutella omasta voinnista. Meillä on tosi hyvä neuvola ja voin luottaa siihen, että sieltä saan aina tarvittaessa apua.

Ö – Öiset bailut. Vauva pitää öisin tällä hetkellä hirveitä bileitä! Siitä on tullut yksi syy lisää unettomuuteen, sillä tämän kokoinen vauva osaa jo satuttaa ja ne liikkeet todellakin pitävät hereillä. Hän on tosi aktiivinen tyyppi!

© Sonja Siikanen

Lue lisää

Poppakonstit raskautumiseen

Valokuvaaja Sonja Siikanen

Pahimmat raskaushimot

32. RASKAUSVIIKKO JA RASKAUSMYRKYTYS?

32. raskausviikko onkin alkanut vähän aiemmista viikoista poiketen, sillä aloin kärsiä edellispäivänä yhtäkkiä raskausmyrkytyksen oireista. Ensimmäisenä huomasin, kuinka yhtäkkiä jalkani turposivat aivan järkyttäväksi, ja kädet ja kasvot olivat myös turvonneet jonkin verran. Eilen sitten käsien ja kasvojenkin turvotus alkoi pahentua, ja lisäksi aloin kärsiä päänsärystä. Vatsakipuja tässä on ollut on/off ja jotenkin on koko ajan sellainen yleisesti tosi outo olo. Verenpaineet ovat olleet välillä aavistuksen koholla, mutta ei mitään huomattavaa nousua. Soittelin kuitenkin kahteen otteeseen synnärille ja kyselin neuvoa, ja sieltä sitten kehotettiin ottamaan neuvolaan yhteyttä, jospa pääsisin sinne tsekkiin.

Pääsin tänään sitten sopivasti samantien omalle neuvolatädille ja niinhän siellä kävi, että proteiinit oli pissanäytteessä plussalla. Ikinä ennen ei mulla ole ollut! Ja kun siihen yhdistää nämä oireet, niin epäilys on alkava raskausmyrkytys. Sain sitten heti päivystyksenä lähetteen labroihin ja kävin siellä seuraavaksi, joten nyt odotellaan labratuloksia ja katsotaan, mitä niissä sanotaan. Tulosten pitäisi tulla viimeistään viikonloppuna.

Raskausmyrkytyshän tästä minun hienosta historiastani puuttuikin! On ollut hyperemeesia, hydronefroosia ja vaikka mitä, mutta ensimmäistä kertaa tuli sitten tämä vastaan. En nyt tässä kuitenkaan mitään vielä hätäile, koska ilmeisesti proteiinit voivat välillä nousta ja myrkytysoireetkin iskeä, mutta levolla nopeasti palautuu normaaliksi. Joten olen sitten nyt yrittänyt mahdollisimman paljon levätä, ja kylkimakuu on auttanut näihin jalkojen turvotuksiin myös jonkin verran. Tämä kasvojen turvotus on oudointa, sillä vaikka minulla on ennenkin kasvoissa ollut turvotusta, koskaan ei ole ollut tällaista kamalaa kiristävää painetta! Kulmien liikuttaminenkin on raskasta, kun kaikki siitä ympäriltä on turvonnut.

Toivon nyt vain, että labroista selviää, että kaikki on kunnossa ja voidaan jatkaa stressittä normielämää. Vaikka nämä oireet kyllä sitten kummastuttavat kuitenkin, koska näin yhtäkkinen turvotus tuntuu tosi oudolta, etenkin kun siihen yhdistää päänsäryn ja tämän oudon yleisfiiliksen. Mittailen tässä paineita säännöllisesti, lepäilen ja juon paljon vettä, ja näitä olisi hyvä tehdä joka tapauksessa, sillä näistä voisi olla apua tähän supisteluunkin, joka on yltynyt aikalailla. Turha tästä on stressata liikaa, vaikka kieltämättä tätä on vaikea myöskään olla ajattelematta. Päivä kerrallaan ja toivotaan parasta! Onneksi viikot ovat jo näin hyvät.

OMALAINA.FI APUNA JÄRKEVISSÄ PÄÄTÖKSISSÄ

omalaina.fi lainavertailu

omalaina.fi lainavertailu

Omalaina.fi tarjoaa markkinoiden laajimman lainavertailun

Uuden elämän odotus ja syntymä on ihmeellistä, ja siihen mahtuu paljon tunteita laidasta laitaan. Siihen mahtuu myös paljon suunnittelua, hankintoja ja mahdollisesti suurtakin rahanmenoa. Näin neljännen lapsen kohdalla meillä on aika hyvin jo hankinnat valmiiksi kasassa, mutta koska autossamme on vain viisi paikkaa, tarkoittaa uusi vauva väkisinkin yhtä isoa menoerää. Uusi auto kun on pakko ostaa, että mahdutaan koko perhe kyytiin! Ja kuten suurimman osan ihmisistä, meidänkin pitää miettiä tässä sitä rahoituspuolta, sillä takataskusta ei nyt löydy tuosta noin vaan yhden perheauton verran rahaa. Tässäkin operaatiossa ison avun on meille tuonut omalaina.fi, jonka kautta lainojen vertailu onnistuu helposti ja nopeasti.

Uusi raskaus yllätti

Tämä neljäs raskaus oli tosiaan meille yllätys. Kolmen lapsen kanssa mahtuu tavalliseen autoon, hotellihuoneeseen ja vaikka mihin. Mutta neljännen lapsen myötä ollaankin yhtäkkiä suurperhe! Yhtäkkiä pitikin totutella ajatukseen siitä, että kaikki tulee olemaan erilaista neljän lapsen kanssa. Myös ihanilla tavoilla siis! Minä itse olen nelilapsisen perheen vanhin, ja tiedän kokemuksesta, että neljä on oikein mukava määrä. Mutta kuten äitinikin on aina kertonut, neljän lapsen kanssa oli todella paljon hankalampi matkustaa tai tehdä mitään, kun mitkään perhepaketit eivät ikinä ole näin monelle lapselle tarkoitettuja. Äiti aina kertoo tarinaa siitä, miten kerran meidän ollessamme pieniä teimme viikonloppumatkan Tallinnaan, kun äiti löysi sanomalehdestä tarjouksen, jossa ei kerrankin rajattu lasten määrää.

Meillä oli yhteen pieneen laukkuun pakattuna hammasharjat ja tahnat, sekä vaihtoalusvaatteet ja lähdimme viikonlopuksi koko perhe laivalla Viroon. Hotellihuoneessa oli neljälle lapselle pienet hatarat sängyt ja yksi valtava parisänky. Heti sisään mennessämme me lapset syöksyimme siihen isoon sänkyyn ihmeissämme sen koosta, ja äiti ja isä vaan katsoivat toisiaan hymyillen ja sanaakaan sanomatta laskivat omat tavaransa niille surkeille pienille sängyille, joissa he sitten nukkuivat ja me saimme kaikki lapset nukkua siskonpedissä isossa sängyssä. Tämä tarina lämmittää minua aina! Neljän lapsen kanssa oli kallista ja hankalampaa tehdä mitään, mutta aina me saimme kuitenkin kokea niin paljon.

Kaikkea matkustamista ja muuta säätöä mietittiin vasta aika paljon myöhemmin, etenkin näin korona-aikaan, mutta ihan ensimmäinen ajatus tämän raskauden tuomien muutosten kohdalla oli se auto. Meillä on viisipaikkainen Volkswagen Passat, joka on ollut aivan mahtava perheauto ja meidän oli tarkoitus sillä ajaa ihan siihen asti, että se joskus lopulta hajoaa. Auto kun ei ole se järkevin sijoitus. Mutta pian nelilapsisena perheenä uudesta autosta tulikin yhtäkkiä meille se kaikkein tärkein sijoitus, sillä sijoitusten järkevyyttä mitataan tällaisessa tilanteessa muutenkin kuin rahassa.

omalaina.fi lainavertailu

Omalaina.fi helpottaa järkevien päätösten tekemistä

Lähdin heti alustavasti katselemaan autoja ja miettimään, että millaisesta hinnasta tässä nyt oikein puhutaan. Meidän toiveillamme löytyy hyvin autoja noin 40 000 eurolla, mutta en ole kuitenkaan valmis niin paljon laittamaan autoon. Tultiin siihen tulokseen, että 25 000 euroa on meidän maksimi. Sekin on aivan valtava raha! Heti sitä budjettia miettiessäni lähdin katsomaan myös Googlesta ensimmäisenä tulevia rahoitusvaihtoehtoja läpi, jotta saisin vähän osviittaa siitä, millaisista kuukausieristä ja koroista tässä puhutaan. Ja tämä oli tosi lannistava kokemus! Aina perästä löytyi isoja loppueriä ja muita yllättäviä kuluja. Päätettiin, että palataan autoasiaan sitten keväällä, ja annetaan nyt tämän vain olla ja keskitytään raskauteen ja arkeen.

Nyt keväällä sitten aloin uudestaan tutkia tätä autoasiaa, kun tutustuin Omalaina.fi -palveluun. Omalaina on suomalainen palvelu, joka tarjoaa Suomen kattavimman lainavertailun. Yhdellä hakemuksella voit hakea lainaa jopa 60 000 euroon asti, ja saat päätöksen heti. Lainahakemuksen perusteella pankit laskevat sinulle henkilökohtaisen tarjouksen, eikä hakeminen velvoita mihinkään. Minä laitoin heti sillä 25 000 euron sovitulla maksimilla hakemuksen menemään ja sain pian päätökset lukuisilta lainanantajilta. En hyväksynyt yhtäkään lainaa, koska autoa ei vielä ole löytynyt, mutta nyt on mukava katsella autoa sillä silmällä, kun minulla on lainatarjoukset valmiina. Ja tässä hakiessa huomasi heti, miksi se lainavertailu aina kannattaa. Tuli nimittäin todella erilaisia tarjouksia!

Lainojen vertailu kannattaa aina

Omalaina.fi hakee sillä yhdellä hakemuksella sinulle tarjoukset yli 30 eri pankin ja lainanantajan valikoimasta. Mukana on myös niitä tuttuja suomalaisia pankkeja! Palvelu on 100% suomalainen ja luotettava, etkä voi tietämättäsi vahingossa sitoutua mihinkään. Hakemuksen voi myös peruuttaa helposti, jos halusit vain kurkata vähän osviittaa, että millaisilla ehdoilla juuri sinä saisit lainaa. Omalainalla onnistuu myös yrityslainojen kilpailutus! Tässä on ehdottomasti nyt joka tarpeeseen sopiva palvelu lainojen vertailuun, sillä Omalainalla lainojen vertailu ei tosiaan maksa mitään, et sitoudu mihinkään, ja valikoima on markkinoiden laajin.

Itse sain sellaisia tarjouksia, joihin tietämättömänä olisin saattanut sortua, mutta koska sain samalla hakemuksella myös paljon parempia tarjouksia, tajusin nopeasti, että kaikki tarjoukset eivät ole sitä, miltä vaikuttavat. Omalainan nettisivut ovat myös mahtavan simppelit ja lainatarjouksia on helppo vertailla.

omalaina.fi lainavertailu

Auton etsiminen on rennompaa, kun on rahoitus jo mietitty

Meillä nyt tosiaan odottaa useampi lainatarjous takataskussa ja ei pidetä mitään kiirettä sen auton kanssa, kun tämä laina-asia tuli niin helposti hoidettua. Autoa katsellessa autoliikkeet myös tarjoavat niitä omia rahoitusvaihtoehtoja, jos ei satuta löytämään yksityiseltä myyjältä, ja nyt kun olen päässyt näkemään monta erilaista tarjousta (joista jo alustavasti valitsin sen parhaan ja olen valmis hyväksymään sen, kun sopiva auto löytyy), on sitten helppo verrata näitä tarjouksia myös niihin autoliikkeiden rahoitusvaihtoehtoihin, eikä tule huijatuksi. Autoliikkeiden rahoituksissa auto myös yleensä rekisteröidään sen rahoitusyhtiön nimiin, kun taas Omalainan kautta lainaa hakemalla saat sen rekisteröityä omiin nimiin, eikä autoon vaadita käsirahaa. Ja näin tietty onnistuu myös hankkia auto yksityiseltä myyjältä!

Meidän edellinen autolainamme vuodelta 2013 onkin onneksi jo maksettu pois, joten vanhan auton myynnistä saisimme myös tarvittaessa käsirahaa uuteen autoon. Muita isoja hankintoja meillä onneksi ei olekaan, sillä tosiaan ollaan paljon säästetty kaikkea aiemmilta lapsilta. Ei kylläkään tarkoituksella, vaan ei vaan oltu saatu aikaiseksi laittaa mitään pois, ja onneksi niin! Tämä autolaina kuitenkin tulee tuntumaan taloudessa, sillä meillä oli suuret suunnitelmat säästää rahaa nyt rakentamiseen. Edelleen kyllä pyritään tähän, mutta autolaina tulee hidastamaan näitä suunnitelmia taas vähän, on tämä meille sen verran iso raha. Se kuitenkin helpottaa nyt mieltä, että tiedän kilpailuttaneeni lainahakemuksen usealla tarjoajalla ja voin luottaa siihen, että valitsen järkevän lainan.

Arjen isommat hankinnat tai asuntolaina, kaikki kannattaa vertailla

Toivottavasti tämä autolaina onkin nyt viimeinen kerta, kun pitää miettiä laina-asioita ennen rakentamista, ja seuraavaksi kilpailutetaan sitten isompia lainoja pidemmän prosessin kautta. Näihin asumisvaihtoehtoja pienempiin tarpeisiin Omalaina on kuitenkin täydellinen vaihtoehto, sillä lainoja voi vertailla tosiaan jopa 60 000 euroon asti. Mikään laina ei ole liian pieni vertailtavaksi, sillä säästäminen kannattaa aina! Omalainan kautta kannattaa myös vertailla vaihtoehtoja lainojen yhdistämiseen, jos velkaa on päässyt kertymään usealle eri luotonantajalle. Pienlainaa voi hakea 100-3000 euron summille, ja näitä isompia lainoja voit hakea vaikka yhdessä yhteishakijan kanssa. Silloin on usein mahdollista saada myös paremmat ehdot! Kaikki Omalainan luotonantajat myöntävät lainaa ilman takaajia ja vakuuksia, ja mukana on tuttuja nimiä suomalaisten pankkien joukosta. Myös asuntolainaa vertaillessa kannattaa tulevaisuudessa kurkkia Omalainan nettisivua, sillä Omalainan missiona on rakentaa vieläkin laajempi pankkien vertailu, jossa voisi vertailla myös asuntolainoja. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos lainan tarve iskee, sillä et ainakaan menetä mitään!

omalaina.fi lainavertailu

Lue lisää

Omalaina.fi

Hankinnat vauvalle

Emilia Huttunen

Emilia Huttunen

29 -vuotias ammattibloggaaja ja pian neljän lapsen äiti Turusta. MUTSIS ON -blogi on syntynyt jo vuonna 2011.

Vuoden hääblogi 2018 Love Me Do

Vuoden uusi hääblogi 2018 Love Me Do

Paras perheblogi 2015 The Blog Awards Finland

Edelläkävijä 2015 Indiedays Blog Awards

Viihdyttävin 2014 Indiedays Blog Awards

2. sija Inspiroivin perheblogi 2014 Indiedays Blog Awards

mutsisonblogi@gmail.com

Instagram
Arkisto