SYNNYTYSVALOKUVAUS

Kaupallinen yhteistyö valokuvaaja Sonja Siikasen kanssa

VAROITUS! Postaus sisältää todella graafista materiaalia synnytyksestä. Jos ajatus istukan tai syntyvän vauvan näkemisestä inhottaa, ei kannata katsoa näitä kuvia.

Niiden 3,5 vuoden aikana, kun yritimme kolmatta lasta, kirjoitin paljon ylös raskauteen ja vauvaan liittyviä juttuja. Tein pitkiä nimilistoja, listasin kuvaideoita, joita halusin toteuttaa ja laitoin muistiin hetkiä, joita en halunnut missata. Tiesin, että jos onnistumme, tämä on viimeinen vauvamme, joten halusin ottaa siitä kaiken irti. Alusta asti en tosin tällainen ollut vaan alkuun yritys oli ihan rentoa, mutta paineiden kasvaessa aloin miettiä enemmän ja enemmän kaikkea ihanaa raskauteen ja vauvaan liittyvää, mitä kannattaa odottaa. Moni juttu listaltani jäi tekemättä, kun pahoinvoinnin ja väsymyksen keskellä en jaksanutkaan toteuttaa niitä. Esimerkiksi raskauden mittaan kuvattavia juttuja aloitin alkuraskaudessa, mutta oksentamisen iskettyä en enää jaksanut jatkaa.

Listalla mun tärkein juttu oli kuvat. Paljonpaljon kuvia! Koska jälkikäteen on kaduttanut, ettei ole raskaudesta kuvia, ja siitä synnytyksestä. Ja ihan ehdoton juttu oli synnytysvalokuvaus!

Tällä kertaa sitten löysinkin Sonjan, jonka kanssa sovittiin synnytysvalokuvauksesta hyvä diili, ja Sonjan tunnistettua minut sitten vielä blogistani, päätettiin tehdä myös yhteistyötä! Olette saaneet ihailla Sonjan ottamia upeita kuvia jo synnytystarinassani, ja odotuskuvia esimerkiksi täällä.

Synnytysvalokuvauksen suunnittelu lähti liikkeelle niin, että ihan ensimmäiseksi me tavattiin Sonjan kanssa ja juteltiin kaikkea. Mulle oli tärkeää, että kuvaaja on hyvä tyyppi, koska kukapa haluaisi synnyttää niin, että huoneessa on joku, jonka kanssa ei tule juttuun. Sonja on kuitenkin mahtavan mukava ja ihana ihminen sen lisäksi, että hän on upea valokuvaaja, joten siirryttiinkin jo ensitapaamisella sopimaan spekseistä, kun tiesin heti, että nyt löytyi oikea ihminen. Puhuttiin ihan kaikesta! Siitä, miten edelliset synnytykset ovat menneet ja miten odotan tämän menevän, ja mitä toivon synnytykseltä. Mistä hetkistä haluaisin kuvia, mistä en halua, miten haluaisin kuvaajan olevan mukana, vai haluaisinko hänen olevan sivussa näkymättömissä. Sovittiin kaikki juuri sen mukaan, mitä minä, tai me Topiaksen kanssa haluttiin.

Minä halusin saada kuvia ihan kaikesta, myös niitä yksityiskohtaisia verisiä kuvia, joita ei laitettaisi näytille mihinkään. Tähän postaukseen kuitenkin valitsin myös niistä kuvista muutaman ”kesymmän”, ja ne ovat kuitenkin mustavalkoisia, niin ehkä ne eivät niin paljon järkytä ketään herkkää sielua. Mulle oli ok, että Sonja on mukana synnytyksessä ihan aktiivisesti, saa siis puhua ja näkyä, mutta lukea tilannetta, että jos vaikuttaa siltä, että vajoan johonkin omaan synnytyskuplaan, niin voi sitten pysyä etäämmälläkin. Kerroin, että haluan ottaa vauvan itse vastaan ja siitä saimmekin uskomattomia kuvia. Kerroin myös, että ensi-imetyksen ikuistaminen on minulle tärkeää, ja siitäkin on nyt ihanat kuvat muistona. Jokainen synnytyksen vaihe on taltioitu, jokainen hetki tallennettu kuvaksi täydellisesti. Näitä kuvia katsoessani mahani nipistelee joka kerta, koska kuvat palauttavat minut niin vahvasti näihin hetkiin.

Näitä kuvia katsoessani tunnistan ne tunteet, joita olen synnytyksessä tuntenut. Muistan täydellisesti kivun, epätoivon, helpotuksen ja puhtaan onnen. Sonja on vanginnut ne kaikki kuin taidokas kirjailija ja maalari yhdessä. Hän on kirjoittanut ajatukseni sanoiksi, maalannut lihasverelläni kokemani tunteet kankaalle, tehnyt sen kaiken valokuvan kautta. Kun katson näitä kuvia, tiedän, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että kuvilla vangitaan muistoja. Uskon, että vielä kymmenien vuosienkin päästä muistan tämän synnytyksen kuin eilisen, kun katson näitä kuvia.

Elämäni uskomattomin hetki oli se, kun sain vetää tämän kolmannen vauvamme itse ulos ja nostaa vatsalleni. Itkisin katkeria kyyneliä, jos en pääsisi muistelemaan sitä hetkeä jälkikäteen näin hyvin! Mielestäni näistä ylläolevista kuvista näkyy niin hyvin kaikki ne tunteet, joita sillä hetkellä tunsin. Jälkikäteen siitä kertoessani hymyilen aina ihan hulluna, ja kuvia katsoessani nousee kyyneleet silmiin, kun palaan niihin hetkiin. En tiennyt etukäteen, kuinka uskomattomalta se tuntuisi, ja ihan jo sen yhden valokuvan takia olisin onnellinen, että saimme synnytykseen mukaan valokuvaajan.

Synnytysvalokuvaus on jo maailmalla todella yleistä, mutta Suomessa se on melko uusi ilmiö. Nyt sitä on kuitenkin alkanut enemmän jo näkyä, mutta se tuntuu olevan suunnattu enemmän heille, jotka tajuavat sitä odottaa ja kysyä. Tietoa siitä löytyy huonosti.

Käytännön asioihin palatakseni sovittiin näiden aiemmin mainitsemieni asioiden lisäksi aikataulusta. Laskettu aikani oli siis elokuun puolivälissä, mutta koska olen aina synnyttänyt jo viikolla 37, veikkasin synnytyksen taas tapahtuvan aiemmin. Sonja aloitti ”päivystämisen”, kun olin viikolla 36, eli ei ottanut siihen enää muualle vieviä keikkoja, jotta varmasti pääsisi paikalle. Lisäksi sovittiin, että jos sattuisin synnyttämään jo aiemmin Sonjan ollessa hääkuvaajana, tulisi häneltä varakuvaaja saliin siihen asti, että hän itse pääsee paikalle. Samoin tehtäisiin, jos hänellä vaikka olisi yhtäkkiä joku kamala tarttuva tauti, tai hän joutuisi vaikka onnettomuuteen. Nämä on asioita, joita pitää miettiä sekä hääkuvaajan, että synnytysvalokuvaajan kohdalla. Synnytysvalokuvaus on tietysti paljon vaikeampaa, sillä päivämäärää ei tiedetä valmiiksi.

Raskauden edistyessä päivittelin aina välillä Sonjalle tilannetta, että miten menee, onko jotain infoa tulevasta. Lisäksi aina supistusten takia sairaalaan joutuessani kerroin heti hänelle tilanteen, jotta hän osaa olla valmiina, jos synnytys käynnistyy. Mutta vaikka ennakkovaroitusta ei olisi tullutkaan, olisi Sonja kyllä päässyt nopeasti paikalle.

Synnytyssalissa oli mahtavan rento tunnelma, kun oli niin hyvät tukijoukot ja mukavat kätilöt. Minä en kivuissani ollut kauheasti mukana siinä rennon tunnelman luomisessa, mutta kun sain epiduraalin, pystyin myös keskittymään kuuntelemaan muiden juttuja ja välillä huutelemaan väliin jotain. Välillä kaikki seisoivat ympärilläni odottaen, että selviän supistuksesta, välillä kaikki istuivat keinutuoleissa juttelemassa, tai tilaamassa Woltilla ruokaa, joka jäi syömättömänä jäähtymään ikkunalaudalle, kun yhtäkkiä yllättäen olinkin valmis ponnistamaan.

Kolmas synnytykseni oli upea kokemus ja kuvien ansiosta voin näyttää joskus tulevaisuudessa myös lapsille, kuinka taianomainen hetki se oli.

Synnytysvalokuvaus on mulle nyt ihan must. Jos vielä saisin lapsia, en osaisi kuvitella synnyttäväni ilman kuvaajaa. Monesti ihmiset keskittyvät miettimään, että pitää sitten saada vauvasta kuvia, ja tottakai pitääkin, mutta onhan se vauvan syntymä niin tunteiden täyteinen hetki, että se pitää ikuistaa, sillä muistot oikeasti haalistuvat ajan myötä. Tätä voisi mielestäni verrata hääkuvaukseen! Jos ottaa kuvia vauvasta, se on kuin ottaisi hääpotretteja. Mutta synnytyksen kuvaaminen sitten taas on sama kuin hääjuhlan kuvaaminen. Se juhla on se, josta otetuista kuvista ne muistot palaavat elävinä mieleen. Niistä kuvista näkee ne tunteet ja tunnistaa kokemansa hetket. Samoin kuin synnytyksestä. Mulle henkilökohtaisesti on tärkeää saada ikuistettua juuri ne kokemukset ja aidot hetket.

Sonja Siikanen on aivan mahtava valokuvaaja ja suosittelen häntä lämpimästi kaikille, muutenkin kuin synnytyskuvaukseen! Mutta jos tätä postausta tulevaisuudessa lukee odottava äiti, joka on kiinnostunut synnytyskuvauksesta niin TEE SE. Synnytyskuvausta et tule ikinä katumaan. Mutta sitä saattaa katua, jos sen jättää tekemättä.

Sonjan kanssa on ihanan helppoa ja rentoa sopia kaikista yksityiskohdista, ja kaikki sujuu ammattimaisesti ja luotettavasti. Kannattaa siis ottaa yhteyttä, jos synnytyskuvaus kiinnostaa, ja kysyä lisää! Sonjan nettisivuilta pääset näkemään hänen kuviaan eri genreistä kunnolla.

Näiden kuvien katsominen on joka kerta minulle valtava tunnevyöry. Kiitos Sonja, kun ikuistit yhden elämämme tärkeimmistä kokemuksista!

9 Responses

  1. Aivan ihania, aitoja kuvia! Jos meille tulee vielä joskus kolmas lapsi, haluan sen ikuistaa tällaisiin valokuviin.

  2. Äärimmäisen upeita kuvia!! Jos itse saan joskus mahdollisuuden synnyttää lapsen, harkitsen myös vakavissani kuvaajaa synnytykseen mukaan.

  3. Upeita, tunnelma oikein välittyy kuvien kautta ❤️ tuli oikein itku silmään, oispa omastakin synnytyksestä näin paljon kuvia 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

code

Emilia Huttunen

Emilia Huttunen

29 -vuotias ammattibloggaaja ja neljän lapsen äiti Turusta. MUTSIS ON -blogi on syntynyt jo vuonna 2011.

mutsisonblogi@gmail.com

Instagram
Arkisto

Vuoden hääblogi 2018 Love Me Do

Vuoden uusi hääblogi 2018 Love Me Do

Paras perheblogi 2015 The Blog Awards Finland

Edelläkävijä 2015 Indiedays Blog Awards

Viihdyttävin 2014 Indiedays Blog Awards

2. sija Inspiroivin perheblogi 2014 Indiedays Blog Awards